CM Tools Oy panostaa kasvuun ja avaa liiketoimintayksikön Lahteen

Teollisuuden palveluita tarjoava CM Tools Oy kasvaa voimakkaasti. Joulukuussa 2015 solmitulla liiketoimintakaupalla CM Tools ryhtyy jatkamaan Fastems Oy:n koneistusliiketoimintoja Lahdessa 4.1.2016 alkaen. Jo aiemmin myös koneistusta tehnyt CM Tools kasvattaa kapasiteettiaan ja mahdollistaa näin kasvun myös muilla erikoisosaamisalueillaan. Yritys on lyhyessä ajassa kasvanut myös liikevaihdolla mitattuna yhdeksi merkittävimmistä alan toimijoiksi Suomessa.

Vuonna 1958 Enston tulosyksiköksi Porvooseen perustettu ja myöhemmin MBO-kaupalla nykyisille omistajilleen siirtynyt CM Tools Oy:n toiminta-ajatuksena on tarjota asiakkailleen erityisautomaatiota, työvälinevalmistusta ja näiden elinkaaripalveluita, sekä alihankintakoneistusta ja sopimusvalmistusta.

Vielä alkuvuonna 2015 yrityksen vuosiliikevaihto oli noin 2,7 M€ reilun 30 työntekijän voimin. Nyt onnistuneiden liiketoimintakauppojen myötä se toimii kolmella paikkakunnalla, Porvoossa, Vaasassa ja Lahdessa. Yritys työllistää noin 70 henkeä ja liikevaihto lähenee 7 M€:a vuodessa.

”Kyseessä oli tietoinen valinta joka tehtiin jo muutama vuosi sitten. Totesimme, että asiakkaamme tarvitsevat vahvaa toimijaa ja lähdimme kartoittamaan eri mahdollisuuksia. Valitsimme kasvun ja kehittymisen kuihtumisen sijaan. Päätimme, että lähdemme jalostamaan teknologista osaamistamme ja viemään liiketoimintaa voimakkaasti eteenpäin. Nyt tulevaisuus näyttää valoisalta.” sanoo CM Tools Oy:n toimitusjohtaja Juha Martikainen

Lähitulevaisuudessa yritys kehittää olemassa olevia toimintojaan entistä tehokkaammiksi ja kilpailukykyisemmiksi, sekä panostaa markkinointiin asiakaskokemuksen ja palvelun parantamiseksi.

Lisätiedot:
Juha Martikainen, Toimitusjohtaja
CM Tools Oy
juha.martikainen@cmtools.fi
040 770 1254